torstai 16. tammikuuta 2014

Kang squat ja painon nosto ohjaaja koulutus

Olen menossa vierumäelle painon nosto ohjaaja koulutukseen ja tätä varten olen yrittänyt vähintäin pari kertaa viikossa löytää aikaa mennä salille treenaamaan painon nostoa.

Olen tehnyt treenini The Outlaw Way sivuston ohjelman mukaan, jos mulla olisi aikaa joka päivä käydä salilla käyttäisin tätä ohjelmaa aina.

Maanantaina oli vuorossa tempausta ja sen jälkeen Kang Squatteja eli Kang kyykkyjä, ei ollut aavistustakaan mikä liike oli kyseessä mutta onneksi joku viisas on keksinyt Youtuben.

Kang Squat: alku on hyvää huomenta siitä alas kyykkyyn ja sit takaisin hyvää huomenta asentoon josta sit ojennetaan selkä taas ylös.


Tässä näyte kuinka liike pitäisi tehdä.


Ja tässä mun tyylinäyte, tässä liikkeessä ei kannata liikaa painoja käyttää, itse tein 70 kilolla. On hyvä kuvata omia liikkeitä, tästä huomaa hyvin että en kumarra tarpeeksi eteen, joka johtuu kireistä takareisistä, myös ehkä liikaa painoja ekaksi kerraksi :) Ilman videota en olisi huomannut näitä asioita.

Viikko vielä treeniaikaa ennen vierumäen reissua, nyt pitää otta iisisti treenien kanssa ettei oo liikaa sielä jumissa, maanantaina alkaa myös 10 viikon laihdutuskuuri mutta lisää siitä myöhemmin.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Tuoreen isän treenejä, muutama ennätys ja uuden vuoden Lupaus.

En ole kerinnyt(jaksanut) päivittää muutamaan kuukauteen blogia :(, treenit olen kuitenki saanut tehtyä kohtalaisen hyvin.

Tuore isä treenaa silloin kun kerkee ja joka treenin teen kovaa, paitsi hyötyliikunta treenit.

Muutama esimerkki treeneistä joihin on aina aikaa.

1.Voimatreeni: Koirakävely 25 min + raskas perusliike heti perään autotallissa.
2.Peruskestävyys: Koirakävely 60min mukana lastenvaunut ja painoliivi, jos haluaa kunnon hien päälle niin lykkii niitä vaunuja mutasella pururadalla :) , mukaan pullollinen korviketta jos vauvva rupee huutaan kunnolla.
3.Nopeus/vk treeni: koiran kanssa mäkivetoja.

Näissä treeneissä vain mielikuvitus on rajana mitä pystyy tehdä, mulle aika ei ole pätevä syy jättää treenaamatta.

Ne harvat kerrat ku pääsen oikeen salille treenaamaan teen sellaista mitä autotallissa en oikeen pysty tekemään.  Crossfit voimaa ja tekniikkaa, en tee wodeja(paitsi ehkä joskus ku huvittaa)

Tänään tein aamupäivällä aika tyypillisen treenin.
Alkulämmöt: juosten 12 min.
Voimat: Maastaveto 531
5x60kg
5x80kg
3x110kg
5x140kg
3x160kg
1x180kg
1x200kg
1x205kg Uusi ennätys :)
Loppujumppa:
DU treeniä
Vatsoja
Punnerruksia.

Uuden vuoden lupaukset:
100 kyykkyä/viikko (kyykyksi lasken vain 60kg ja painavammat kyykyt).
Vähintäin 10 uutta ennätystä. 2 ennätystä oon jo tehnyt, tempaus 65 kilosta 70 kiloon ja maastaveto 200 kilosta 205 kiloon.

Kyykkylaskuri: 200 tehty eli vaan 5000 jäljellä :)