tiistai 23. lokakuuta 2012

Haikki@Salamajärvi

Kauan odotettu haikkimatka vihdoinkin tehty ja aivan loistava retki oli, tuntui alussa hassulta mennä parin sadan kilometrin päähän urheilemaan niin ettei tarvinnut kilpailla :)

Matka tehtiin punaista viivaa pitkin eli 18km reitti.


Ennen lähtöä pakolinen facebook päivitys, että kaikki varmasti tietää mitä ollaan tekemässä ;)

Koska tääläkin oli satanut melkein joka päivä, niin vettä riitti.


Onneksi uudet vaelluskengät piti vettä hyvin, muuten olisi varpaat jäätyny kivasti.

Lähdettiin kello 13 ja perille saavuttiin kello 18 ja silloin alkoi jo hämärtää, onneksi kerittiin maaliin ennen pimeän tulemista, koska mukana oli vain yksi lamppu.


Vaelluksen jälkeen syötiin buritoksia ja saunottiin, pelattiin myös muutaman tunnin lautapeliä, eli aivan täydellinen reissu tällä kertaa. Isot kiitokset raikulle ja nikkolalle mahtavasta matkaseurasta ensi kesänä uudestaan.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Uinnin mastersmestaruuskisat lähenee....

Olen lähdössä elämäni ensimmäisiin uimakilpailuihin, uimatreenit on kulkenut tosi hyvin viime aikoina, nyt rupeaa hyppy olemaan kunnossa (varaslähtönykimistä lukuun ottamatta) ja käännöstekniikka paranee koko ajan.

Turussa olisi aikomus uida runsaasti matkoja, 5 eri viestiä. Neljässä viestissä uin 50m vapaauintia yhdessä viestissä uin 100m. Henkilökohtaiset matkat ovat 50m,400m ja 800m, eniten jännittää henkilökohtaiset matkat koska niissä lähtö on niin jännä :) 

Tänään tein 40min treenin altaassa sisältäen:
300m alkuverraa
5 lähtöhyppyä, iso kiitos koutsi J.K.lle vinkeistä
1000m, 19.07 uusi ennätys (vanha ennätys 19.36)
100m loppuverraa

Pari viikkoa vielä kisoihin, ja muutamat sekunnit pitäisi vielä viilata pois ajoista niin eiköhän se hyvin mene...

Tavoitteet mastersmestaruus kisoihin 2012:
1. Jossain henkilökohtaisessa matkassa toiseksiviimeinen sija
2. Pitää hauskaa



maanantai 8. lokakuuta 2012

Viikko 40, uinti ja puntti painoitteinen

Ensimmäinen viikko sunnitelmallista treeniä ja ruokailua takana.

Ruokailut sujui tosi hyvin paino tippui 106.6 kilosta 104.7 kiloon

Viikkoon mahtui 12 treeniä,aikaa meni 12h40min , joista 5h oli punttia+crossfit ja 3h40min uintia, loput 4 oli juoksua ja fillarointia.

Viikko 41,uinti painoitteinen

Viikon 41 tavoitteita
 Uinti
-4+h uintia
--käännöstreeniä ja joka ikinen käännös tehtävä kunnolla.
--lähtötreeniä, on opittava lähtö jos meinaa kisoissa uida.

Fillari
-muutama palauttava ja yksi pitkä.

Juoksu
- 2-3 juoksutreeniä kaikki alle 60 min kestoisia ja airoobisella alueella (en saa kuluttaa liikaa energiaa näihin)

Puntti+Crossfit
-3-4 treeniä, paljon tekniikkaa ja venyttelyä, myös maksimi voimaa ja lyhyitä wodeja, ei mitään yli 20 min wodeja.

Ruokailu
- ei poikkeuksia ohjelmasta kertaakaan.

Lepo
-Paljon palauttavia + tekniikka painoitteisia treenejä, ei yhtään lepopäivää.


keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Uimahallin kovin jätkä...

Eilen töiden jälkeen kävin uimassa 4x400m ukkopujoittelua, eli muuten rauhallista uintia mutta ohitukset kovalla vauhdilla, ihme että nopealla radalla on pakko uida 2-käsi selkä uintia :)

Uinnin jälkeen kävin pitkästä aikaa saunassa, istuessani sielä yksi pikkupoika huuteli löylykauhamiehelle "täälähän on kylmä, heitä jo sitä löylyä" tätä huutoa tuli koko ajan, kunnes yksi vanhemmista miehistä neuvoi pikkupojalle että kulmapaikka on kaikista kuumin paikka. Pikkupoika innostui ja meni kulmaan istumaan ja jatkoi huuteluaan, tässä vaiheessa päätin lopettaa leikin kesken, hetken oltuani jo suihkussa, ovi avautui ja yksi vanhempi mies tuli ulos saunasta josta edelleen kuului sama "täälä on kylmä, heittäkää sitä löylyä" huuto :)

maanantai 1. lokakuuta 2012

Dietin ja uuden kauden aloitus

Tänään on se päivä kun triathlon off season loppuu, ja paluu ohjelmalliseen treeniin ja ruokailuun alkaa.

Viikonlopun aikana tuli syötyä kilo karkki ja iso hampurilainen, myös sipsejä ja vähä ranskalaisiakin upposi vatsaani.

Dietin alkupaino on 106.6kg, joroisten jälkeen painoin 103kg, joten 3.6kg sain off season aikana nostettua painoa. Toivottavasti edes osa tuosta olisi lihasmassaa hurjan punttikuurin takia. Tavoite on olla joroisilla kesällä 2013, 90 kiloinen.

Tässä kuva entisestä ruokavaliosta:






Ja tässä kuva uudesta ruokavaliosta:





Treenin puolesta voin sanoa että tällaisella viikkojaolla menen ensi kesään asti, toki pieniä muutoksia tulee vuoden aikana ohjelmaan.

Ma uinti + puntti
Ti uinti + fillari + juoksu
Ke fillari + puntti
To uinti + juoksu
Pe fillari + puntti
La uinti + juoksu
Su fillari + lyhytjuoksu

Eli 2 treeniä periaatteessa joka ikinen päivä, joka 4 viikko on tosin kevyt silloin jätän pois noin puolet treeneistä, jos tunnen itseni väsyneeksi niin silloin huilaan.

Näillä eväillä ensi kesänä mennään kovaa tai sit maataan sohvalla loukkaantuneena....